Hehku ensemble pokkasi ”Vuoden äänirauta” palkinnon
Kokkolan Lauluveikkojen vuosikokouksessa sunnuntaina 26.2.2017 perinteisen ”Vuoden äänirauta” tunnustus jaettiin Lauluveikkojen uudelle ja tasokkaalle lauluryhmälle Hehku ensemble! Lauluryhmässä laulavat molemmat pääkuoron taiteelliset johtajat Mari Sillanpää ja Heli Uusimäki sekä Kari Kalliokoski 1. tenori, Olli Lehtimäki 2. tenori ja Jari Kotilainen 1. basso (Jari lopetti ryhmässä joulukuu 2017). Alla kuvassa oleva komistus, Vuoden äänirauta, jaetaan vuoden aikana kunnostautuneelle laulajalle tai ryhmälle. Äänirauta voidaan myös jakaa kuoron ulkopuolellekin ansiokkaasta toiminnasta kuoron hyväksi. Äänirauta ja sen jalusta on edesmenneen 2. tenorin ja ammattikoulun opettajan Paavo Peltoniemen jo 70-luvulla suunnittelema ja toteuttama kiertopalkinto.
Myös kaikki vuosikokousasiat sujuivat hyvässä järjestyksessä ja laulajahengessä. Kiitokset kaikille kokoukseen osallistujille!