Historiikki


Lauluveikkojen historiikki

 

Lauluveikot Goes Back to 60's konsertti 2013
Lauluveikot yhteiskuvassa Back to 60’s konsertissa keväällä 2013.

PÄIVÖ AALTO: LAULUVEIKKOJEN KAHDEKSAN VUOSIKYMMENTÄ

Päivön historiikkia on 80-vuotisjuhlavuoden jälkeisen tilanteen osalta päivittänyt varasihteeri Antti Leskelä.

Lauluveikkojen tilanne tällä hetkellä (lisännyt Antti L 8.8.2012)

Lauluveikkojen ”peruskuoron” vahvuus tällä on noin 30 laulajaa, sen lisäksi on noin 30-miehinen Seniorikuoro. Näiden kokoonpanojen jäsenistö on osittain samaa. Ottopojat oli kesästä 2010 kevätkauden 2012 loppupuolelle asti sulautettuna pääkuoroon. Sen jälkeen Ottopojat on treenannut omaa kevyempää, isolta osin englanninkielistä ohjelmistoaan pääkuoron tiistaiharjoitusten kahvitauon jälkeen. Pääsyvaatimuksena on nuorekas asenne ja kiinnostus kevyemmän musiikin tekemiseen. Kokonaisvahvuutemme on reilut 60 laulajaa.

Laulusalin nykytilanne (lisännyt Antti L 8.8.2012)

Syksystä 2011 alkaen pääkuoro on harjoitellut Heinolan alueella Asentajantie 11-13:ssa sijaitsevassa, jo alunperin kuorotoimintaa varten suunnitellussa salissa, jonka omistaa kuoron jäsen ja taloudenhoitaja Jari Kotilainen. Seniorit harjoittelevat edelleen syksyllä 2012 omalla rakkaalla Laulusalilla.

 

Lauluveikkojen laulua on kuultu yhtäjaksoisesti 80 vuoden ajan sekä Kokkolassa että muillakin paikkakunnilla ulkomaita myöten, ja tullaan kuulemaan edelleenkin.

Lauluveikkojen historiasta on kirjoitettu aiemminkin. V.1968 on erillisenä vihkosena julkaistu kuoron 40-vuotishistoriikki, samoin v. 1988 60-vuotishistoriikki. Näiden molempien laatija oli Olavi Pelttari. Lauluveikko-lehdessä v. 1998 oli Matti Saaren kirjoitus kuoron 70-vuotistaipaleesta, sekä v. 2003 Erkki Koittolan kirjoitus ”Lauluveikkojen Rauta-aika”. Eri vuosien Kevään Ääniä- lehdissä on ollut monia kirjoituksia ja muisteloita kuoron taipaleelta. Niin ollen tässä ”historiikissa” on käsitelty 60 ensimmäisen vuoden tapahtumia melko lyhyesti, ja keskitytty enemmän kahteen viimeiseen vuosikymmeneen. Lähteenä on käytetty edellä mainittuja kirjoituksia sekä kuoron arkistoa ja omia muistiinpanojani.

Kuoron perustaminen

V. 1927 valmistui Vartiolinna, ja Kokkolan suojeluskunta sai vakinaisen toimipaikan. Suojeluskuntaan kuului osastona myös soittokunta, jonka johtajana ja piirikapellimestarina toimi musiikkiupseeri Huvi Alestalo. Hän oli aiemmin toiminut kanttorina Halsualla, siirtyen sieltä suojeluskuntien palvelukseen, ensin Kannukseen ja sieltä Kokkolaan. Kokkolassa oli ongelma, että paikkakunnalta, kuten koko Keski-Pohjanmaalta, puuttui vakinaisesti toimiva suomenkielinen mieskuoro. Alestalo huomasi puutteen ja kokosi vuoden 1928 marraskuussa vajaan 20 laulajan ryhmän ja harjoitti sille itsenäisyyspäiväjuhlaa 6.12.28 varten 3 laulua: Pää pystyyn vaan, Kimmeltää kirkkahat ja Lippusemme. Laulut onnistuivat niin hyvin, että 9.12.1928 pidetyssä kokouksessa päätettiin perustaa mieskuoroKokkolan Suojeluskunnan Laulajat. Sen johtajaksi valittiin luonnollisesti Huvi Alestalo.

Ensimmäinen vuosikymmen

Vuonna 1932 kuoro päätettiin muuttaa yleiseksi mieskuoroksi, koska Suojeluskunnan piiristä ei löytynyt riittävästi laulajia eri stemmoihin. Kuoron, nytitsenäisen yhdistyksen, nimeksi tuli Kokkolan Lauluveikot. Johtajana jatkoi edelleen Huvi Alestalo.

1930- luvulla kuoro konsertoi säännöllisesti vähintään kevätkonsertissa Kokkolassa, mutta myös muilla paikkakunnilla, esim. Kälviällä, Kannuksessa, Pietarsaaressa ja Oulussa. Kuoron jäsenmäärä kasvoi alkuperäisestä n. 20 laulajasta niin, että heitä oli 10-vuotiskonsertissa v. 1938 jo noin 30.

Sotavuodet

Sotavuodet olivatkin sitten asia erikseen. Kuoron historiassa kevätkonsertti on jäänyt pitämättä vain 1940 ja 1942. Näinäkin vuosina kuoro toimi ”hallitusti”, vuosikokoukset pidettiin ja luottamushenkilöt valittiin. Vaikka useimmat laulajat olivatkin rintamapalveluksessa, niin sankarivainajille pystyttiin aina pienemmällä kokoonpanolla laulamaan ”Oi kallis Suomenmaa” heidän hautajaisissaan. Kuusi Lauluveikkoa kohtasi elämänsä pään sankarivainajina: Vääpeli Kaarlo Nummi, majuri Jaakko Sohlo, vänrikki Matti Ketonen, kapteeni Kalle Uunila, kapteeni Vilho Visuri (Lauluveikkojen puheenjohtaja 1937-40) ja eversti Väinö Merikallio.

Mieskuorolaulu sinänsä ei kuollut rintamaoloissakaan: Rintamalla, etenkin asemasotavaiheen aikana, toimi useita mieskuoroja ja soitinyhtyeitä, järjestettiin jopa koulutuspäiviä ja musiikkijuhlia. Erääseen tällaiseen osallistui myös eräs sodan jälkeinen Lauluveikko, pari vuotta sitten edesmennyt Veikko Pernu, Kiviniemen urheiluopistolla Laatokan rannalla 15.8.1943. Rintamakuorot ja soitinyhtyeet tekivät myös runsaasti kotiseutukiertueita konsertteineen. Välirauhan aikana v. 1941 kuoro konsertoi Kokkolan lisäksi myös Seinäjoella ja Oulussa.

Sodanjälkeinen aika 1940-luvulla

1940-luvulla mieskuorolaulu eli voimakasta kasvun aikaa. Uusia mieskuoroja perustettiin eri paikkakunnilla, ja entisten jäsenmäärät kasvoivat. Ehkä oli niin, että sodassa miehet olivat tottuneet olemaan ja toimimaan yhdessä, ja halusivat jatkaa veljellistä ”yhteiseloa” myös sodan jälkeen, saadakseen kompensaatiota aiemmille raskaille vuosille.

Lauluveikkojen jäsenmäärä kasvoi nopeasti. 20-vuotiskonsertissa v. 1948 lavalla oli jo yli 50 laulajaa.

Vuonna 1945 alkoi eräs edelleen jatkuva perinne. Joka kevät ennen vappua alettiin julkaista lehteä, jonka nimi oli kahtena ensimmäisenä vuonna ”Lauluveikko”, mutta sen jälkeen ”Kevään Ääniä”, lukuun ottamatta juhlavuosia, jolloin nimenä on ollut jälleen alkuperäinen ”Lauluveikko”.

Lyyra-aiheinen jäsenmerkki on vuodelta 1948. Sen suunnitteli arkkitehti Sulo Kalliokoski. Merkki on edelleen käytössä. Kuoron merkkisäännöstö on vuodelta 1947, ja kuoron ensimmäiset rekisteröidyt säännöt hyväksyttiin v. 1948. Samana vuonna Lauluveikot saivat myös oman lipun. Lauluveikkojen ulkoista kuvaa kirkastava asia oli, että Lauluveikkojen konserttiasuksi 25-vuotisjuhlaan v. 1953 tuli frakki, joka oli tosin hankittu jo 1952 ja käytetty ensimmäisen kerran Vaasassa pidetyssä konsertissa. Tuolloin olivat vielä säännöstelykupongit käytössä, mutta Lauluveikkojen jäsenistöön kuuluva liikemies sai käyttöönsä riittävän määrän tarvittavaa kangasta, joista paikkakunnan räätälit ompelivat sopivat puvut Lauluveikoille.

1950-luvun haasteet

Kevätkonsertin 1951 jälkeen Huvi Alestalo luopui kuoronjohtajan tehtävästä 24 vuoden johtajakauden jälkeen. Vuonna 1952 Tasavallan Presidentti myönsi hänellelle Director musices -arvonimen Lauluveikkojen aloitteesta. Arvonimen luovutti ministeri Kauno Kleemola 25.4.1952 Kokkolan Kauppaseuralla. Alestalo nimitettiin myös Lauluveikkojen kunniajohtajaksi.

Kuorolla oli vaikeuksia löytää uusi johtaja. Seuraavan 5 vuoden jakson aikana kuorolla oli 3 johtajaa: Aluksi Jorma Tolonen, vajaan vuoden ajan, sen jälkeen majuri Teemu Linnala 3 vuoden ajan, sitten Eero Polas, myös lahjakas tenorisolisti. Hänenkin kautensa kesti vain vuoden verran, päättyen v. 1956. Kaikkien näiden johtajien kausi päättyi paikkakunnalta pois muuton vuoksi.

Lauluveikkojen ensimmäinen ulkomaanmatka suoritettiin vuonna 1954 Tanskaan, Kokkolan ystävyyskaupunki Fredericiaan. Samana vuonna oli Kokkolassa pidetty Pohjoismaiset päivät, joissa Lauluveikot saivat päivillä vierailleilta tanskalaisilta kutsun Tanskaan, ja kutsua noudatettiin heti. Tällä matkalla kuoronjohtajana oli vielä Huvi Alestalo. Tästä alkoi Lauluveikkojen jokavuotinen esiintyminen Pohjoismaisilla Päivillä, jotka pidettiin vuorovuosin Kokkolassa, Fredericiassa, Kristiansundissa tai Härnosandissa. Tämä traditio jatkui aina vuoteen 1981 saakka. Sen jälkeen esiintymiset Pohjoismaisilla päivillä ovat olleet satunnaisia.

Heikki Valkaman johtajakausi 1957 – 1979

Onneksi Eero Polaksen muuttaessa pois vuonna 1956, kuoroon oli liittynyt opettaja, lauluääneltään 1-tenori Heikki Valkama, joka oli myös saanut perusteellisen musiikkikoulutuksen. Hän aloitti Lauluveikkojen johtajana v. 1957 alusta, käynnistäen hyvin menestyksekkään jakson Lauluveikkojen historiassa.

Heikki Valkaman johtajakaudelle oli tunnusomaista huomion kiinnittäminen äänenmuodostusharjoituksiin, joiden seurauksena kuoron kuulaaksi kehittynyt sointi herätti ihastusta. Hänen aikanaan kuoron ohjelmisto laajeni suurempiin, myös kaupunginorkesterin kanssa esitettyihin teoksiin. Hän myös sovitti ja sävelsi muutamia lauluja. Näistä viimeinen, v. 1978 Lauri Pohjanpään sanoihin sävelletty ”Rukous”, on kuulunut Lauluveikkojen Seniorikuoron ohjelmistoon viime vuosiin saakka. Valkaman aikana Lauluveikot julkaisivat ensimmäisen levytyksensä ”Tääll´ Pohjanlahden rannalla”.

Lauluveikot tekivät merkittäviä ulkomaanmatkoja: V. 1966 Fredericiaan Pohjoismaisille päiville, v. 1973 Länsi-Saksaan Nürnbergin-Koburgin alueelle, asuinpaikkana keskiaikainen nunnaluostari, sekä v. 1975 Liettuan Vilnaan. Mittava Pohjois-Amerikan kiertue v. 1979 jäi Heikki Valkaman viimeiseksi: Pian tuon matkan jälkeen hän sairastui vakavasti, ja kuoli 17.10.1979. Kuoro oli jälleen ilman johtajaa.

Erkki Keskisen johtajakausi 1979 – 1988

Kuorolla oli onneksi kyvykäs varajohtaja, musiikkiluokan opettaja Erkki Keskinen, joka aiemmin oli ollut äänenopettajana ja pianosäestäjänä. Hänestä tuli Lauluveikkojen seuraava kuoronjohtaja.

Erkki Keskinen jatkoi kuoron perinteitä hyvin ansiokkaasti. Hänen johtamistapansa on hyvin selvä ja ymmärrettävä. Tämä on minun, tämän jutun kirjoittajan, henkilökohtainen mielipide, mutta myös varmasti monen muun Lauluveikon: Tulin Lauluveikkoihin hänen johtajakaudellaan, ja tunsin heti oloni kotoisaksi. Erkillä on todella taito opettaa miten kuoron ja kuorolaisten tulee laulaa.

Erkki Keskisen johtajakaudella kuoro koki monia suuria elämyksiä: Konserttimatka Itävaltaan v. 1983, sekä kuoron toinen USA:n matka Floridaan v. 1987. Hänen johdollaan Lauluveikot äänittivät myös toisen tallenteensa ”On aika muistojen”. Kaiken huippuna oli, että hänen viimeisenä täytenä johtajavuotenaan 1987 Lauluveikot nimitettiin Suomen Mieskuoroliiton ”Vuoden kuoroksi”. Kävimme noutamassa ko. palkinnon Tampereelta keväällä 1988. Tämä matka oli ”kotimaisuudestaan” huolimatta mieliin painuva, sillä Tampereen mieskuorolaiset olivat järjestäneet meille vaihtelevan ja mielenkiintoisen ohjelman. Jouduimme mm. laulamaan lehmille ammoniakintuoksuisessa navetassa, suorittamaan bussikierroksen ympäri Tamperetta mustamakkaratarjoiluineen ja juoma-asemineen, illanvietto heidän kerhohuoneistossaan, ja virkistäytyminen seuraavana päivänä Särkänniemen huvipuistossa.

Tuon matkan esiintymiset olivat Erkin viimeiset Lauluveikkojen ”pääkuoron” vakinaisena johtajana, mutta hänen johtajauransa Lauluveikoissa ei loppunut tähän. Hän jatkaa edelleen aktiivisena ”pääkuoron” varajohtajana sekä pianosäestäjänä, mutta myös Seniorikuoron johtajana.

Erkki Keskinen on saanut huomattavia tunnustuksia työstään. Lauluveikkojen 75-vuotisjuhlien yhteydessä v. 2003 Mieskuoroliiton puheenjohtajan, Pekka Hapuojan luovuttamana hän sai liiton erityisansiomerkin, joka on harvoin myönnetty ansiomerkki kuoron parissa suoritetusta taiteellisesta työstä. V. 2007 hän sai Lauluveikkojen esityksestä Tasavallan Presidentin myöntämän arvonimen Director cantus.

Kai Alestalon johtajakausi 1988 – 2000 Ympyrä sulkeutui tällä kohdin Lauluveikkojen historiassa, sillä Kai Alestalo on kuoron perustajan ja ensimmäisen johtajan, Huvi Alestalon poika, Sibelius-akatemian käynyt kanttoriurkuri, pianisti, kuoronjohtaja ja konservatorion opettaja. Hänen aikanaan harjoitukset olivat tehokkaita, tarkoin musiikilliset vaatimukset huomioonottavia ja opettavaisia. Huumorikin oli mukana kuvassa… Vuonna 1998 Tasavallan Presidentti myönsi hänelle Director musices- arvonimen Lauluveikkojen esityksestä.

Lauluveikot suorittivat hänen johtamanaan seuraavat ulkomaanmatkat: 1990 Tsekkoslovakia, konsertit Prahassa ja Pacovissa, 1991 Viro, Tallinna, yhteiskonsertti RAM:in ja Wiener Sängerrunden kanssa, 1994 Saksa, Ratingen, sekä kiertoajelu Reinin laaksossa ja mm. esiintyminen EU-juhlilla Leverkusenissa, vaikka Suomi ei vielä silloin EU:n jäsen ollutkaan. Sekä 1998 Unkari, kirkkokonsertti Hatvanissa, Kokkolan ystävyyskaupungissa, sekä esiintymiset Hatvanin kirjastossa opettajien juhlassa ja Alvar Aalto-näyttelyn avajaisissa. Kotimaassa osallistuimme mm. Madetoja-kuorokilpailuun Oulussa v. 1994. Kuoron täyttäessä 70 vuotta, järjesti Lauluveikot yhdessä Gamlakarleby Manskörin kanssa valtakunnalliset mieskuoropäivät Kokkolassa 28-29.3.1998.

Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin myös kuoron kolmas äänite, ”On kaivo kuiva aivan”. Nimi johtuu 70-vuotisjuhlakonserttiin tilatusta samannimisestä teoksesta, jonka sävelsi Mika Paasivaara ja sanoitti Jusa Peltoniemi.

Kai Alestalo on toiminut Lauluveikkojen piano-ja urkusäestäjänä johtajakautensa jälkeenkin useaan otteeseen mm. yhdessä Kokkolan Naislaulajien kanssa järjestetyissä adventtikonserteissa. Hän on laatinut kuorolle myös useita sovituksia.

Hannu Ilmolahden kausi 2000 – 2001

Kai Alestalon päätettyä 12-vuotisen urakkansa , saatiin johtajaksi oopperalaulaja Hannu Ilmolahti. Hänen aikanaan harjoitukset olivat hyvin vauhdikkaita ja tiiviitä. Ohjelmistoon hän toi muutamia reippaita viihdemusiikkityylisiä kappaleita, kuten Junnu Vainion lauluja. Hannu itse sanoi, että hän ei ole varsinaisesti mikään kuoronjohtaja eikä mielestään tiedä miten oikein pitäisi viittoa. Mutta hän viittoi niin hyvin, että kun hän vain vuoden toiminnan jälkeen päätti lopettaa ”pestin” muiden tehtäviensä vuoksi, niin muutama lauluveikko jäi asiasta pettyneenä myös tilapäisesti syrjään, tosin palaten riviin myöhemmin kerrottavan Ottopoika- toiminnan myötä.

Marita Pasasen kausi 2001 – 2007

Syyskauden 2001 alusta Lauluveikkojen johtajana aloitti nuori kuoronjohtajaksi kouluttautunut musiikinohjaaja Marita Pasanen. Hän oli siihen mennessä johtanut jo useita kuoroja, mm. Merikosken Laulua Oulussa, ja nyt hänestä tuli Lauluveikkojen ensimmäinen naispuolinen kuoronjohtaja.

Maritan aikana kuoron ohjelmistoon tuli runsaasti uusia nykyisten mieskuorosäveltäjien ja -sovittajien kappaleita, mm. Juha Holman, Timo Leskelän, Ilkka Kuusiston ja Ilkka Aaltosen, sekä Kari Pappisen ”hiihtohuutokappaleen” ”Hanget soi”, jonka esitimme mm. Lahden mieskuoropäivien Madetoja-kilpailussa 12.3.2005. Marita laati myös käyttöömme useita sovituksia.

Kesällä 2002 teimme matkan Tanskaan Riben laulujuhlille, esiintyen kahdessa kirkkokonsertissa, sekä paluumatkalla konsertissa Fredericiassa.yhdessä Fredericiakoret- kuoron kanssa.

Lauluveikoilla oli jo useita vuosia ollut ongelmana uusien laulajien mukaan saamisen vaikeus. Kuoron laulajamäärä oli 60-vuotisjuhlien aikaan noin 80 laulajaa. Se jälkeen laulajat vähenivät niin, että Maritan kauden alussa heitä oli enää runsas 50, ja kuoron keski-ikä oli noussut varsin korkeaksi. Nähtävissä oli, että lukumäärä tulee edelleen nopeasti laskemaan, ellei jotain uutta keksitä.

Maritan ehdotuksesta päädyttiin siihen, että uusille laulajille järjestetään aluksi harjoitukset omana kokoonpanonaan, jolloin kaikki voivat opiskella kuorolaulun alkeet lähtien samalta tasolta. Näin tehtiin, ja harjoitukset käynnistettiin v. 2003 tammikuussa. Tämä kokoonpano sai nimen Ottopojat, ja varsin pian uusia laulajia oli saatu mukaan kolmatta kymmentä. Tämä vaati, harjoitustuntien lisääntyessä, myös lisää taloudellisia resursseja. Alkuvaiheessa oli apuna Keski-Pohjanmaan Kulttuurirahaston myöntämä 3000 euron apuraha.

Toiminta jatkui varsin vilkkaana. Ottopojat järjestivät näinä vuosina muutaman oman konsertin: Mieskuoroshow- nimellä 3.4.2004, ”Naiselleni” 29.10.2005, jälleen 25.2. sekä ”Joulushown” ”Back to the Joulu” 9.12.2006.

Talvella 2006 kaksi Ottopojista muodostettua kvartettia, ”Harmiton” ja ”Melodico”, osallistuivat Mieskuoroliiton talvipäivien yhteydessä järjestettyyn kvartettikilpailuun Rovaniemellä. ”Harmiton” sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja pääsi esiintymään päätöskonsertissa.

Ottopoikajoukossa on tapahtunut viime vuosina melko paljon ”liikehdintää”, eli jäseniä on jäänyt pois ja tullut uusia. Parasta on kuitenkin, että Lauluveikkojen ”peruskuoroon” on saatu tätä kautta noin 10-15 vakinaista uutta laulajaa, parhaimmillaan parikymmentä. Vaikka kaikista Ottopojista ei olekaan valitettavasti tullut pysyviä ”peruskuoron” laulajia, niin ilman tätä lisäystä olisimme olleet todella vaikeuksissa.

 

Lauluveikot osallistuivat näinä vuosina, omien konserttien lisäksi, mm. seuraaviin tilaisuuksiin: Suomen Mieskuoroliiton järjestämä kansainvälinen Madetoja-kuorokilpailu Lahdessa 12.3.2005, osallistuminen Suomen ruotsinkielisten kuorojen laulupäiviin Vaasassa v. 2006 Suomen mieskuoroliiton edustuskuorona, sekä osallistuminen Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen v. 2007, arvostelutuloksena 3 pronssileimaa.

Kaudelle osui myös Lauluveikkojen 75-vuotisjuhlakonsertti v. 2003. Sen yhteydessä mm. Suomen mieskuoroliitto luovutti Lauluveikoille ”Kunnian kukon” siihen kuuluvine kaulanauhoineen ja -merkkeineen, sekä Erkki Keskiselle liiton erityisansiomerkin.

Marita luopui valitettavasti syyskauden 2007 alusta Lauluveikkojen kuoronjohtajuudesta lisääntyneiden muiden työtehtäviensä vuoksi.

Mari Sillanpää ja Heli Uusimäki 2007 –

Syksyllä 2007 alkaneen laulukauden alusta Lauluveikot saivat kaksi johtajaa, joilla molemmilla on perintönä Lauluveikkotausta, eli he ovat pitkäaikaisten ja ansioituneiden Lauluveikkojen, Erkki Koittolan ja Erkki Uusimäen tyttäriä. Tämä ei ollut kuitenkaan syy heidän valintaansa, vaan he ovat molemmat koulutettuja musiikin ammattilaisia.

Mari ja Heli toimivat kesään 2010 ”vuorovedolla” kuoron johtajina siten, että Mari on enimmäkseen ”peruskuoron” johtajana, ja Heli Ottopoikien, sekä mahdollisten muiden kvartettien tms. johtajana ja harjoittajana.

Heidän kautensa, lupaavasti alkanut, on vielä niin nuori, että siitä ei vielä kannata historiaa kirjoittaa. Kuitenkin 80-vuotisjuhlakonsertti oli hyvä virstanpylväs, samoin syksyn 2008 Espanjan matka koko kuoron voimin. Kuoro laulaa ja voi hyvin.

Tässä on otettava huomioon se ikävä seikka, että viimeisten vuosien aikana olemme menettäneet kuoleman kautta useita sellaista laulajaa, jotka olivat mukana vielä 75-vuotisjuhlakonsertissa.

Laulusali

Lauluveikoilla oli toiminnan alkuvuosikymmeninä unelma: Oma huoneisto, jossa voitaisiin pitää harjoitukset ja muut kuoron tilaisuudet, ja joka olisi kuoron arkiston, soittimien, muistoesineiden ja muun omaisuuden säilytyspaikka. Tahto ajatuksen toteuttamiseen oli niin voimakas, että kuoron kirjanpidon yhteyteen oli jo aikoja sitten perustettu ”talorahasto”, johon oli mahdollisuuksien mukaan kerätty rahavaroja hankkeen toteuttamiseen. Kuorohan oli tottunut siihen, että harjoitukset oli pidetty vieraissa tiloissa, aivan alussa Vartiolinnassa, sittemmin eri kouluissa, viimeksi Hakalahden ruotsinkielisen lyseon tiloissa. Tämä olikin aikoinaan edullista, koska näistä julkisista tiloista ei juuri vuokraa peritty tai se oli hyvin pieni. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti 1990-luvulla, jolloin niistä alettiin periä yhä suurempaa vuokraa. Kuoron omaisuutta ja arkistoja jouduttiin varastoimaan eri puolilla kaupunkia sijainneissa varastopaikoissa ja melkoisessa määrin myös Lauluveikkojen kodeissa. Oma huoneisto alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Tällaisia huoneistojahan muilla vanhoilla suomalaisilla kuoroilla oli jo monia.

Ajatus kypsyi toiminnaksi 1990-luvulla. Lauluveikoilla oli ns. talotoimikunta, joka Erkki Koittolan johdolla tunnusteli eri vaihtoehtoja ja etsi sopivaa huoneistoa ostettavaksi. Sopivimmaksi vaihtoehdoksi löytyi osoitteessa Pitkänsillankatu 17 entisessä Suomen Marjojen kiinteistössä sijaitseva huoneisto, joka oli silloin Kapiteelin omistuksessa. Hankintapäätös tehtiin v. 1995 lopulla ja kauppa toteutui v. 1996 alussa.

Huoneiston kunnostustyöt alkoivat välittömästi pääasiassa Lauluveikkojen talkootyönä, ja saatiin käyttöön syyskuun 1996 alusta. Huoneisto sai nimekseen Laulusali. Toteutuksen taloudellisena tukena oman talorahaston lisäksi olivat eri tahoilta saadut lahjoitukset, kirpputorimyynti jne. Laulusalin eteisaulan seinällä on kunniataulu, jossa on neljänkymmenen tuolloin hankitun kannattajajäsenen nimet. Salin tuolit maksoivat suurimmaksi osaksi silloiset Lauluveikot omasta pussistaan, sillä kukin jäsen maksoi itse oman tuolinsa. Heidän nimensä on merkitty tuolien etuosan listassa olevaan laattaan.

Laulusali on ollut pääosin Lauluveikkojen omassa harjoituskäytössä, mutta sitä on myös vuokrattu mm. Kokkolan Naislaulajien ja ajoittain Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoron ja Gamlakarleby Manskörin harjoituspaikaksi, samoin kuin yksityisiin juhlatilaisuuksiin.

Seniorikuoro

Lauluveikkojen Seniorikuoron perustamisesta tehtiin päätös vuosikokouksessa 29.1.1995. Se sai alkunsa kauan ja ansiokkaasti kuorossa toimineen Matti Saaren ehdotuksesta. Hän toimikin sitten useita vuosia seniorikuoron ”oltermannina”. Seniorikuoron johtajana on toiminut koko sen toiminnan ajan Erkki Keskinen.

Seniorikuoron tarkoituksena on antaa mahdollisuus kuorolauluharrastuksen jatkamiseen myös niille laulajille, jotka ikänsä ja sen mukanaan tuomien vaivojen vuoksi eivät jaksa osallistua ”peruskuoron” toimintaan. Harjoitukset pidetään torstaisin klo 14. Suuri osa seniorikuorolaisista laulaa myös peruskuorossa, ja osallistuvat niin ollen viikoittain kaksiin harjoituksiin. Voi empimättä todeta, että Seniorien laulu ei ole vain ”lauleskelua”, vaan laulun laatua ei ole unohdettu. Se on edelleen vakavana tavoitteena, eikä johtajamme Erkki hyväksy huolimatonta laulua, vaan jaksaa opastaa senioreja edelleen mahdollisimman laadukkaisiin esityksiin. Seniorit toimivat myös ”keikkakuorona”. On hyvä, että Lauluveikoilla on useampia esiintyviä kokoonpanoja Ottopojista Senioreihin saakka. Seniorikuoro järjestää myös silloin tällöin omia konsertteja. Suosittuja ovat olleet esim. vierailut kylpylöihin, esiintymiset sotaveteraanien tilaisuuksissa jne.

Lauluveikkojen soittajat

Laulajien joukosta löytyy myös soittajia. Lauluveikkojen esityksiä monissa konserteissa on säestänyt oma soitinryhmä. Näin on ollut monissa konserteissa vuosina -74, 76 sekä -91 – 99 ja 2002. Soitinryhmään kuuluivat useimmiten Erkki Keskinen tai Kai Alestalo, piano, Reino Porko, hanuri, Matti Saari, viulu ja Erkki Koittola, kontrabasso.Monissa tilaisuuksissa ryhmään ovat kuuluneet myös Seppo Peltonen, kitara, ja Unto Lahti, piano. Muitakin soittajia Lauluveikoista löytyy, mutta he ovat esiintyneet lähinnä kuoron illanvietoissa ym. ”epävirallisissa” tilaisuuksissa.

Vuonna 1974 Lauluveikoissa aloitti toimintansa ryhmä ”Kasakat”. Siihen kuuluivat Pekka Lintamo laulajana, sekä Reino Porko, hanuri, Erkki Koittola, basso, ja Aulis Rauma, viulu. Auliksen kuoltua viulistina on toiminut Rauno Laasanen. Ryhmä esitti kasakkalauluja ”sovelletulla venäläisellä murteella”. Siitä tuli hyvin suosittu, ja sitä tilasivat monet yritykset ja mm. Kokkolan kaupunki tilaisuuksiinsa, ja esiintymispalkkioista Lauluveikot saivat kaivattua taloudellista tukea. Toiminta oli vilkkaimmillaan 80-luvulla. Viimeisin tähänastinen julkinen esiintyminen oli Lauluveikkojen 75-vuotisjuhlakonsertin jälkeisessä karonkassa v. 2003.

Solistit

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana eniten esiintyviä ovat olleet Pekka Lintamo v:sta 1963 alkaen, Jussi Isotalo v:sta 1967 alkaen, Seppo Peltonen, Seppo Järvelä ja äskettäin edesmenneet Lauri Vähäkainu ja Valio Koski-Vähälä. Lauluveikkoihin kuului jonkin aikaa myös tangokuningas Matti Korkiala, esiintyen myös solistina, samoin Hannu Ilmolahti johtajavuotenaan. Vierailevia solisteja on ollut useita.

Poikakuorohankkeet Edellä Marita Pasasen johtajakauden yhteydessä mainittiin vaikeudesta hankkia uusia laulajia. Tätä yritettiin jo aiemminkin ratkaista perustamalla poikakuoro. Ensimmäiset päätökset poikakuoron perustamisesta tehtiin jo vuosina 1941 ja 1955. En ole löytänyt tietoja siitä, miten näiden hankkeiden kävi.

Uusi yritys tehtiin vuonna 1987 Veikko Pernun ehdotuksesta. Lauluveikot esittivät poikakuoron perustamista Kokkolan Musiikkiopistolle. Ehdotus hyväksyttiin ja kuoro aloitti toimintansa syksyllä 1987 todella pätevin voimin, sillä johtajana toimi lehtori Kari Pappinen. Toiminta jatkui aina vuoteen 1998 asti, jolloin se valitettavasti sammui. Näiden vuosien kuluessa noin 90 poikaa sai oppia ja kokemusta kuorossa laulamisesta.

Toiminnalla ei valitettavasti kuitenkaan saatu uusia jäseniä Kokkolan Lauluveikkoihin. V. 2001 Lauluveikkojen hallituksen selvityksen mukaan suurin osa heistä ei enää asunut Kokkolassa, vaan olivat opiskelemassa tai töissä jossain muualla. Kokkolassa asuvat, heitä oli vain muutama, olivat eri syistä esteellisiä osallistumaan Lauluveikkojen toimintaan.

Laulusiskot Erottamattomana osana Lauluveikkojen ”perhepiiriin” kuuluvat Laulusiskot, eli Lauluveikkojen puolisot.

Laulusiskot perustettiin ”virallisesti” kuoron 30-vuotisjuhlien jälkeen 10.4.1958 Aune Riipan kotona, johon oli kokoontunut 20 Lauluveikkojen ”parempaa puoliskoa”. Jokainen mukana ollut antoi 500 silloista markkaa ”perusrahastoon”. Nimeksi tuli ”Lauluveikkojen Sisaret”, mikä kuitenkin pian vaihtui ”Laulusiskot” nimeksi. Nyt Lauluveikkojen täyttäessä 80 vuotta, täyttävät Laulusiskot 50 vuotta.

Toimintaan on kuulunut runsaasti omia tilaisuuksia eri teemoin, yleensä vähintään kerran kuukaudessa. Laulusiskoilla on kautta näiden vuosikymmenien ollut yksi ”perustehtävä”: Joka tiistainen kahvinkeitto Lauluveikkojen harjoituksissa, joihin kuuluu puolessavälissä kahvitauko. Kahvi- ja voileipätarjoilusta kerätään Lauluveikoilta pieni maksu, ja näin kootaan naisten kassaa. Etenkin juhlavuosina on ollut mahdollista tukea myös rahallisesti kuoron toimintaa. 40-vuotisjuhlan yhteydessä v. 1968 Laulusiskot lahjoittivat kuoron talorahastoon 7500 silloista markkaa, ja 50-vuotislahjaksi v. 1978 pianon. Lisäksi Laulusiskot lahjoittivat v. 1969 uuden lipun, vanhan, vuodelta 1948 periytyneen huonokuntoisen lipun tilalle. Laulusalin valmistumisen yhteydessä v. 1995 Laulusiskot lahjoittivat sinne 100 hengen kahviastiaston sekä ruokailuastiaston.

Laulusiskot jatkavat edelleen toimintaansa. Jossain määrin Laulusiskoilla on ollut sama ongelma kuin Lauluveikoillakin: Uusien aktiivisten jäsenten saaminen joukkoonsa.

Lauluveikkojen puheenjohtajat

Laulunjohtajien ohella, myös puheenjohtajilla on ollut vastuu kuoron toiminnasta, erityisesti sen hallinnosta ja taloudesta. Ei voi myöskään unohtaa muita hallituksen jäseniä, erityisesti sihteereitä, taloudenhoitajia ja isäntiä.

Puheenjohtajina on toiminut 26 eri henkilöä. Toimikausien pituus, laskettuna kaikki puheenjohtajakaudet yhteen, on suurin nykyisellä kunniapuheenjohtajalla Erkki Koittolalla, 12 vuotta. Sitten Kaino Nuotio, 10 vuotta, Jorma Pietilä ja Päivö Aalto 7 vuotta ja Matti Riippa 5 vuotta.

Lauluveikoista Mieskuoroliiton hallituksessa ovat toimineet eri vuosina Heikki Valkama, Pentti Jokela, Erkki Koittola ja Erkki Uusimäki, viimeksi mainittu on tällä hetkellä liiton varapuheenjohtaja. Sulasolin Keski-Pohjanmaan piirin hallituksessa on ollut lähes joka vuosi joku Lauluveikko, monina vuosina myös puheenjohtajana.

Lauluveikkojen puheenjohtajat 1928-2013:

V. Varelius 1928-29

Veikko Viita 1930

Alle Nyman 1931

Juho Rauhio 1932-35

K.E.Lampi 1936

Vilho Visuri 1937-40

Eino Minkkinen 1941

Aatu Valkama 1942

Matti Riippa 1943-44

Kalervo Nissilä 1945

Matti Riippa 1946

Teemu Linnala 1947

Uuno Kärkkäinen 1948-50

Ensio Karivaara 1951

Sulo Peltoniemi 1952

Matti Riippa 1953

Juhani Marttila 1954-56

Ensio Ahola 1957

Matti Riippa 1958

Kaino Nuotio 1959-68

Jorma Pietilä 1969-71

Pentti Jokela 1972-73

Erkki Koittola 1974-75

Jorma Pietilä 1976-79

Erkki Koittola 1980-83

Jaakko Hölsö 1984-85

Erkki Koittola 1986-1991

Päivö Aalto 1992

Unto Saukko 1993-94

Taisto Pesonen 1995-97

Erkki Uusimäki 1998-99

Päivö Aalto 2000-05

Juha-Matti Anttila 2006

Erkki Uusimäki 2007-2008

Klaus Kangas 2009-2011

Erkki Koittola 2012

Hannu Pajunpää 2013


Päivitetty 21.08.2010 ja 8.8.2012 / Antti L